Punasotka on ollut yksi Suomen runsaimmista sukeltajasorsista, mutta sen kanta on romahtanut poikkeuksellisen voimakkaasti. Luonnonvarakeskuksen vesilintuseurantojen mukaan punasotkakannasta on hävinnyt noin 97 % ajanjaksolla 1986–2025, ja myös viimeisen kymmenen vuoden aikana taantuma on ollut erittäin jyrkkä. Laji on nykyisin niin harvalukuinen, että vuosittaisia kannanmuutoksia on vaikea enää tulkita luotettavasti.

Punasotka suosii reheviä, matalia ja runsaskasvuisia järviä sekä suojaisia merenlahtia. Se pesii ruovikoiden suojassa ja sukeltaa ravintonsa pääasiassa vesikasveista ja pohjaeläimistä. Lajin elinkierto kytkeytyy tiiviisti rehevien kosteikkojen ekologiseen tilaan, ja muutokset vedenlaadussa, ravintoverkossa tai pesimäympäristön rakenteessa heijastuvat nopeasti kannan kehitykseen.

Toisin kuin tukkasotka, joka sietää karumpia ja avoimempia vesialueita, punasotka on vahvemmin sidoksissa reheviin kasvillisuusjärviin. Tämä tekee siitä herkemmän elinympäristöjen muutoksille, kuten rehevöitymiselle, umpeenkasvulle, petopaineelle ja kosteikkojen häviämiselle. Syksyllä punasotkat kerääntyvät parviin ennen muuttoa, mutta monilla entisillä pesimäalueilla laji on jo kadonnut kokonaan.

Punasotkan voimakas taantuminen kuvastaa rehevien vesiluontotyyppien muutoksia Suomessa. Laadukkaiden, monimuotoisten ja häiriöttömien kosteikkojen säilyminen on lajin tulevaisuuden kannalta ratkaisevaa.